Kaunokirjallisen työn esitys
On olemassa muunkinlaista elämää kuin tuntemamme materiaa rakastava elämä, sielunelämä. Pah, sielunelämä. Järjetöntä. En usko sen vanhan höperön ukon opetuksiin. Mutta kuten tavaksi on jo tullut, astelen kohti tuota kahvilaa. Keskiviikkoilta, tapansa mukaan tuo parrakas harmaahiuksinen vanha herra varovasti maistelee höyryävää teetään. Ja taas tuossa samaisessa nurkkapöydässä. Kävelen ovea kohti samalla suuresti ihmetellen, mikä ihmeen voima saa minut menemään sinne yhä uudelleen. Avatessani kahvilan ulko-oven, katoaa vanha herra hetkeksi näkyvistäni. Ja kun astun sisään, huomaan hänen sytyttäneen sikarin, joka nyt tupruten palaa herran sormien välissä. Mieleeni tulee tuo sama merkityksetön ajatus kuin edellisinäkin keskiviikkoiltoina tuossa samaisessa tilanteessa: nopea sytytys. Kävelen kohti nurkkapöytää. Sikari suussaan tuo vaari katselee askeleitani harmaiden kulmiensa alta. Kun saavun pöydän luo ja istahdan, sulkee hän silmänsä. Seuraa hiljaisuus. Se kestää aikansa, kunnes vanha herra viimein avaa suunsa herättäen minut valveunestani. Seuraavan tunnin ajan hän puhuu minulle anteeksiannosta ja siitä, kuinka rakkauden kohteen tulisi olla aineen sijaan ihminen.
Lopettaessaan puhumisen, hän asettaa melkein loppuunpalaneen sikarinsa tuhkakupin pohjalle ja nousee pöydästä. Kävelykeppiinsä nojaten hän nilkuttaa ovelle. Ennen ulkoilmaan astumista, vanha herra katsahtaa minuun ja hymyilee. Ovi sulkeutuu ja jään yksin istumaan nurkkapöytään. Vanhan miehen puheet pyörivät mielessäni.
Noin kuukausi sitten eksyin ensimmäisen kerran tuohon kahvilaan. Tuolloin vanha herra pyysi minut pöytäänsä istumaan. Sillä kertaa hän puhui uskosta ja siitä, miten yhä useampi nykypäivänä sulkee silmänsä totuudelta, Jumalalta. Lopettaessaan hän sanoi: ”Toivottavasti näemme ensi viikolla.” Yhteensä viisi kertaa olen nyt käynyt kuuntelemassa hänen opetuksiaan. Jokaisella kerralla aiheet ovat olleet yhtä syvällisiä ja Jumalanläheisiä. Olen kuunnellut hänen kertomuksiaan mielenkiinnolla. Istuessani esimerkiksi bussipysäkillä, tajuan yhtäkkiä miettiväni tuon vanhan herran opetuksia ja välillä huomaamattanikin sovellan niitä arkipäiväisissä tilanteissa.
Puhelimen pirinä keskeyttää tutustumiseni Eleanor Rigbyyn, suljen stereot. The Beatles vaikenee, mutta vain hetkeksi. Harppaan puhelimen luo ja nostan luurin korvalleni. ”Leevi, se on Pasi moro! Tänään olis miestenilta meillä, saunotaan ja katellaan telkkaria. Oluttakin on!” Mutta tiedän, että tänään on keskiviikko, joten ilmoitan minulla olevan muuta menoa. Naurahtaen Pasi arvelee, että kyse on jostain naisesta. Vastaan epämääräisesti hymähtäen ja suljen luurin. The Beatles saa taas aloittaa, jatkan tutustumista Eleanoriin.
Kävelen kohti kahvilaa ja odotan innolla tuon vanhan höperön tapaamista. Itseasiassa hän ei suinkaan ole vanha höperö, vaan oikein viisas herra. Enää kellokauppa, kerrostalon rappukäytävän ovi ja sitten oikealla puolellani onkin kahvila. Katsahdan ikkunan läpi nurkkapöytään. Tyhjä. Nurkkapöytä on tyhjä. Hetken aikaa tuijotan kummastuneena sisään ja käännyn sitten ympäri. Juoksen kellokaupan eteen ja tarkistan kellonajan. Aika on oikea. Onko tänään sittenkin tiistai? Kummastuneessa olotilassa kävelen kahvilaan, nurkkapöytä on edelleen tyhjillään. Menen pöydän sijaan tiskille ja tarkistan viikonpäivän kahvilanpitäjältä. Kyllä tänään on keskiviikko. Kahvilanpitäjänainen huomaa kummastuneen olotilani ja kysyy olenko jotain vailla. Käännän vain katseeni nurkkapöytään. Silloin hän tajuaa minun olevan sen vanhan herran keskiviikkoiltojen seuralainen. ”Ah, etsit kai sitä nurkkapöydän herraa kenen kanssa istut täällä aina keskiviikkoisin?” Nyökkään vastaukseksi miettien samalla missä kummassa tuo vanha herra mahtanee olla. Nainen avaa suunsa; huomaan hänen kasvoillaan anteeksipyytävän ja epäröivän ilmeen.
Pysähdyn kellokaupan eteen. Psykoosia. Aistiharhoja sekä harhaluuloisuutta. Valkotakkiset veivät tuon vanhan, mutta viisaan herran, suurimman opettajani. Erilaiset kellot rientävät eteenpäin. Minuutit kuluvat ja samaan aikaan haikeat että vihaiset ajatukset valtaavat mieleni. Messias on tuleva jonain päivänä palaamaan maan päälle, mutta mihin hän tullessaan törmääkään. Mies joka opettaa viisain sanoin, mies jolle Jumala on ilmestynyt, mies jota uskova voi pitää jopa jonkinlaisena profeettana, on yhteiskunnan silmissä mielisairas.
Otan takkini povitaskusta kuluneen mustakantisen Raamatun. Poimin sen hetki sitten kahvilan nurkkapöydän tuolilta. Avatessani kirjan, huomaan etukannen alta putoavan paperinpalan. Nopeine reflekseineni nappaan putoavan paperilappusen käteeni. Paperiin on kirjoitettu värisevällä käsialalla: ”Sananl. 4.”
”Kuulkaa, lapset, isän neuvoja, olkaa tarkkana, jotta oppisitte. Minä jaan teille hyvää tietoa, älkää siis väheksykö ohjeitani. Itsekin olen ollut isäni opissa ja äitini hoivassa, hänen silmäteränsä. Isä opetti minua näin: ”Pidä mielessä minun sanani, muista ohjeeni, niin menestyt. Hanki viisautta, hanki ymmärrystä, älä unohda sitä, mitä sinulle sanon, älä käännä sille selkääsi. Älä hylkää sitä, niin se suojelee sinua, rakasta sitä, niin se on sinun turvanasi. Hanki viisautta, se on aarteista kallein, hanki ymmärrystä, sijoita kaikki varasi siihen. Vaali sitä, niin se tuo sinulle arvostusta, se vie sinut kunniaan, jos otat sen vierellesi. Se painaa päähäsi ihanan seppeleen, ojentaa sinulle kimaltavan kruunun.” Kuuntele poikani, ota sanani varteen, niin elämäsi vuodet ovat monet. Minä opetan sinulle viisauden polun, opastan sinut oikealle tielle. Kun sitä kuljet, et kohtaa esteitä, ja vaikka juoksisit, et kompastu. Tartu opetukseeni, älä hellitä, pidä kiinni siitä, se on elämäsi. Jumalattomien polulle älä lähde, älä kulje pahojen tietä. Pysy siltä poissa, älä poikkea sille, käänny etäämmäksi ja kulje sen ohi. Pahat eivät saa unta, elleivät ole tehneet pahaa, he valvovat yönsä elleivät ole ketään kaataneet. Vääryys on heidän leipänsä, väkivalta heidän viininsä. Oikeamielisten tie on kuin aamun kajo, joka kirkastuu kirkastumistaan täyteen päivään saakka. Jumalattomien tie on synkin yö, he kompastuvat, tietämättä mihin. Kuuntele tarkkaan, poikani, mitä sinulle sanon, pidä korvasi auki! Älä päästä mielestäsi minun sanojani, pidä ne visusti sydämessäsi, sillä ne ovat löytäjälleen elämä, lääke koko hänen ruumillensa. Ennen muuta varjele sitä, mikä on sydämessäsi – siellä on koko elämäsi lähde. Älä päästä suuhusi petollisia puheita, pidä vilppi loitolla huuliltasi. Katso suoraan ja pälyilemättä, suuntaa katseesi vakaasti eteenpäin. Laske harkiten jalkasi polulle, niin olet varmalla pohjalla, missä ikinä kuljet. Älä poikkea oikealle äläkä vasemmalle, pidä askeleesi kaukana pahasta.”
Työn tiedot
Sielunelämää ja sananlaskuja
zobis
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 852 sanaa» Työ lisätty: 24.09 - 2007» Kommentoitu: 8 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 3 kerta(a)
Tietoa työstä:
Useamman illan, automatkan, tylsän koulupäivän yms. tuotos.
Kommentit
Elemental
20:55 // 24.09 - 2007
Täytyy kyllä sanoa, että pidin kovasti. Olen hiljattain muutenkin tutustunut enemmän tähän novellikirjallisuuteen ja täytyy kyllä sanoa että sinulla on lahjoja. :)
Freebyrdie
22:16 // 24.09 - 2007
Hienoa Lassi, teksti on oikein sujuvaa. Tämä on ihan ehtaa kaunokirjallisuutta. :) On aika harvinaista ja mun mielestä jotenkin hienoa nähdä nykyään tällä lailla kursailematta kirjoitettua uskonnollista tekstiä. Mun mielestä tässä on elementtejä jostain Paulo Coelhon kirjoista; niissäkin puhutaan paljon j(J?)umalasta.
Mielenkiintoista luettavaa!
ellu
17:48 // 26.10 - 2007
Voi ei mä kirjotin ihan tajuttoman analyysin tähän ja kun olin lähettäny sen tajusin että ohjelma oli heittäny mut pihalle, ja se hävis kun tuhka tuuleen!! En nyt jaksa ihankaikkea uudelleen laittaa, mutta jotain kuitenkin.
Ensinnäkin tämä on todella kiva novelli =) Oli hienoa huomata että tässä on se selkeä juoni joka joissain lukemissani novelleissa on jäänyt epäselväksi ja katkonaiseksi. Mikä pikkasen häiritsee on ehkä nuo jotkut termit joita toistelet läpi tekstin. Esim. käytät sanoja: `nurkkapöytä`, `vanha herra´, sekä pelkkä `herra` todella monessa kohdassa. Tilalla olisi voinut olla jokin synonyymi, tai lähes vastaava sana. Myös adjektiiveja lisäämällä oisit saanut ehkä tuohon tarinasi vanhukseen vähän lisää syvyyttä ja persoonaa. Tuo kohta jossa tekstisi `minä` saa kahvilan kassalta selville ystävänsä kohtalon tuo (naisen repliikissä) vähän mieleen tv -sarjojen puhelinkeskusteluissa usein käytetyn keinon: hahmo toistaa langan toisessa päässä olevan puhujan kommentin, jotta katsojat pysyisivät kerkustelusta kärryillä. Esim. "Vai niin, tyttöystäväsi Mari on siis aivohalvauksen kourissa, olet paniikissa etkä tiedä mitä tehdä?"
Puhuessaan kassaneitisi myös käyttää vähän liikaa juuri niitä termejä joita olet käyttänyt kerronnassa muutenkin paljon.
Minä en sitten ole mikään novelli -asiantuntija, joten pahoittelen että tää mun kommentti on vähän epämääräinen ;)) Kokonaisuutena novellisi oli mielestäni erittäin onnistunut, ja sitä oli mukava lukea :)Näitä lisää !
ellu
17:51 // 26.10 - 2007
:) huomaa muuten oman palautteni sisältämä tautofora: toistelen itse koko ajan sanaa `vähän`. Heh heh, :D
JUILA
22:19 // 05.02 - 2008
Kyl huomaa, että oot antanut tälle ajatusta. Ilostutti myös novellin uskonnollinen sisältö.
Yleensä on tosiaan niin, että novellit ovat kovin hankalasti tulkittavissa sellaiselle, joka ei niitä niin hirveästi harrasta, mutta tämä oli minusta ehkä liian helposti ymmärrettävä. Hirveästi tämä ei jättänyt omalle pohdinnalle varaa. Joissain kohdissa oli hirmu hyvää tunnelmointia, mutta paikoitellen meni taas vähän siihen asioiden selittämiseen, siihen metatekstiin niinkun toiseenkin novelliisi kirjoitin. Luot ensin hienoa tunnelmaa, mutta kun kappale vaihtuu pompataan vähäh "ja sitten kävi näin" -tyylisesti eteenpäin. Minua vähän kyllä pisti silmään tämä vanha herra, jonka hahmo ei hirveän paljon kliseisempi voisi olla; harmaantunut viisas erakko, polttaa sikaria, juo teetä - tämä hahmo olisi kaivannut jonkin ristiriitaisen yksityiskohdan itseensä, jonkin mikä olisi tehnyt siitä inhimillisen mutta samalla kiinnostavan. Minusta tuo neljäs kappale ja Beatles meininki tuntui vähän irralliselta ja olisit minusta voinut miettiä eri tavalla miten tuot esille miten paljon tyyppi odottaa vanhan miehen tapaamista. Neljänneksi viimeisessä kappaleessa oot luonut tunnelmaa mielettömän hienosti, ensin miten tyyppi odottaa tapaamista ja miten sitten pettyy ja hätääntyy, todella toimivaa! Minusta tuo valkotakkiset-ratkaisu on vähän kaukaa haettu, mistä syystä setä nyt yhtäkkiä haettaisi mielisairaalaan? Koska puhuu uskosta ja Jumalasta? Huh.
someFeeling
22:21 // 09.04 - 2008
Hieman iskevä tunne tuli. Pidän tarinan kulkevaisuudesta, ainot mikä hämäsi oli tämä valkotakkisten osio. Muuten loistava teksti minunkin mielestäni, vaikka hyvin rajoitteinen olenkin uskonnon suhteen. Yllätyin suuresti miten kiinnostuin tekstistä, enkä vielä oikein tiedä miksi, koska pohjimmiltaan asia on kuin raamatun tarina nykyajalta.
Roke
20:13 // 14.11 - 2008
wautsi Lassi, en tiennykkään et sä näin hyvin kirjotat, tykkäsin tosi paljon tästä :)
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!