Kaunokirjallisen työn esitys
Lelut hajoavat aikanaan
Mitä minä sanoisin? Enhän tiedä, mihin olen menossa. Hyvä, jos edes menneestä tietäisin. Eilinen, se oli elämän kauneuden aikaa. Ei tarvinnut ajatella tulevaa eikä mennyttä huolenrypyt silmäkulmassa. Ei tarvinnut ylenpalttista reagoimsita. Oli vain ilo, jota pienet murheenpisarat kasvattivat. Oli maailman onnellisuus ja oivaltamisen ilo. Mutta nyt, olemme heränneet uuteen aikaan, eilinen on takanamme, mutta se elää yhä muistoissamme.
“Miksi ruoho on vihreää eikä sinistä?” “ Äiti, voiko haikarat oikeasti tuoda vauvoja?” Kysymyksiä, viattomuutta. Meille ei pakolla vastattu totuudenmukaisesti. Mutta vastausten avulla rakensimme itsellemme oman turvallisen maailmamme, jonne muut pääsivät vain ymmärtämällä.
Lapsuus. Sen me jokainen olemme kokeneet. Muistoissamme me tulemme käymään sitä läpi uudestaan ja uudestaan. Ehkä joskus kysymme, miksi me emme voi enää luottaa omiin lapsenvaistoihimme. Miksi emme voisi ajatella maailmaa lapsenomaisesti, avarakatseisesti.
Me emme ole samanlaisia, me emme ole kokeneet elämää toistemme puolesta. Meitä ennen on elänyt ihmisiä, kokien elämän vaiheet, kokien sen kaiken, mitä mekin tulemme vielä joskus kokemaan. He elivät tehden virheitä, voittaen vastoinkäymisensä. Kilpailemalla oman elämänsä kanssa. He tekivät virheitä ja oppivat. Ja lopulta pääsivät rajan toiselle puolellet. Me kuljemme heidän tallaamaansa polkua uudestaan ja uudestaa, tehden samat virheet, kamppaillen kohti maalia.
Joskus asiat olivat helpompia. Päätökset ylitseen päästäviä. Haasteet olivat elämän suolaa. Mutta elämä on eteenpäin vievä käsite, johon me tukeudumme. Teemme ratkaisuja, jotka vaikuttavat elämäämme. Kaikki ei ole niinkuin ennen, mutta me jatkamme matkaamme pää pystyssä. Odotamme tulevaa, kaipaamme mennyttä, mutta elämme tässä hetkessä. Lelut ovat hajoamassa, mutta silti elämme merkityksellisiä hetkiä. Kaikella on tarkoituksensa.
Mitä minä sanoisin? Enhän tiedä, mihin olen menossa. Hyvä, jos edes menneestä tietäisin. Eilinen, se oli elämän kauneuden aikaa. Ei tarvinnut ajatella tulevaa eikä mennyttä huolenrypyt silmäkulmassa. Ei tarvinnut ylenpalttista reagoimsita. Oli vain ilo, jota pienet murheenpisarat kasvattivat. Oli maailman onnellisuus ja oivaltamisen ilo. Mutta nyt, olemme heränneet uuteen aikaan, eilinen on takanamme, mutta se elää yhä muistoissamme.
“Miksi ruoho on vihreää eikä sinistä?” “ Äiti, voiko haikarat oikeasti tuoda vauvoja?” Kysymyksiä, viattomuutta. Meille ei pakolla vastattu totuudenmukaisesti. Mutta vastausten avulla rakensimme itsellemme oman turvallisen maailmamme, jonne muut pääsivät vain ymmärtämällä.
Lapsuus. Sen me jokainen olemme kokeneet. Muistoissamme me tulemme käymään sitä läpi uudestaan ja uudestaan. Ehkä joskus kysymme, miksi me emme voi enää luottaa omiin lapsenvaistoihimme. Miksi emme voisi ajatella maailmaa lapsenomaisesti, avarakatseisesti.
Me emme ole samanlaisia, me emme ole kokeneet elämää toistemme puolesta. Meitä ennen on elänyt ihmisiä, kokien elämän vaiheet, kokien sen kaiken, mitä mekin tulemme vielä joskus kokemaan. He elivät tehden virheitä, voittaen vastoinkäymisensä. Kilpailemalla oman elämänsä kanssa. He tekivät virheitä ja oppivat. Ja lopulta pääsivät rajan toiselle puolellet. Me kuljemme heidän tallaamaansa polkua uudestaan ja uudestaa, tehden samat virheet, kamppaillen kohti maalia.
Joskus asiat olivat helpompia. Päätökset ylitseen päästäviä. Haasteet olivat elämän suolaa. Mutta elämä on eteenpäin vievä käsite, johon me tukeudumme. Teemme ratkaisuja, jotka vaikuttavat elämäämme. Kaikki ei ole niinkuin ennen, mutta me jatkamme matkaamme pää pystyssä. Odotamme tulevaa, kaipaamme mennyttä, mutta elämme tässä hetkessä. Lelut ovat hajoamassa, mutta silti elämme merkityksellisiä hetkiä. Kaikella on tarkoituksensa.
Työn tiedot
Lelut hajoavat aikanaan
asini
» Kategoria: Kirjallisuus » Kaikki muu sanallinen taide» Työn pituus: 241 sanaa» Työ lisätty: 04.10 - 2007» Kommentoitu: 2 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 0 kerta(a)
Tietoa työstä:
Lapsuuden muistelua. Pohdintaa.
Kommentit
Siir474
21:45 // 04.10 - 2007
Aika hieno, koskettava. Kertoo totuudesta. Tykkäsin jotenkin. Aika suoraa puhetta, mutta sai itsensäkin miettimään. Tästä sais aika hyvin kirjotettua runon, ja musta tuntuu että oon lukenutkin tän tapasen runon. :)
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!