Kaunokirjallisen työn esitys
Painan pääni kylmään kiveen. Taivas repeää antaen heleän sateen kastella kasvoni. Oikealla puolella hautaa on kaunis omenapuu, jonka kukat ovat puhjenneet valkoisina antaen puulle upean valkoisen peitteen. Muistin Noran rakastaneen sinitiaisten viserrystä. En kuitenkaan kuule ainutta-kaan linnun säveltä, vain nuorten lehtien huminaa puiden vavistessa sateen hellästä kosketuksesta.
Toin pienen radion mukanani rantaan. Jätin kuplani puiden suojaan parisataa metriä rannasta luoteeseen. Kireissä farkuissani ja uudessa paidassani tallustin piknikkori olkapäälläni ja rantapyyhe vasemmassa kädessäni rannalle. Kävelin yhden nuoren naisen ohi ja löysin sopivan paikan asettu-akseni nauttimaan lämpimästä kesäillasta. Ilma oli lämmin, mutta koska aurinko lähestyi jo horison-tinrajaa, rannalle saapui kepeä, viileä kesätuuli. Tyttöystäväni juoksi jo rantaviivalle kastelemaan varpaansa.
”Hei älä nyt vielä karkaa minnekään! Odota kun levitän pyyhkeen hiekalle, niin katsotaan tuo auringonlasku, kun sitä on niin upeaksi täällä kehuttu.” huusin hänen peräänsä.
Väkeä rannalla ei ollut liiemmin, vain muutama pariskunta oli eksynyt polskuttelemaan. Nap-sautin vanhan, mutta vielä toimivan, radioni päälle. Hurriganes pääsi heti vauhtiin ja sai minut vei-keälle tuulelle. Musiikin soidessa levitin pyyhkeen ja lysähdin mahalleni pehmeälle hiekalle. Maat-tuani tovin nousin istumaan ja etsin silmilläni, mihin tyttöni oli kadonnut. Vilkaisin taivaalle, ja tajusin auringon jo vierineen horisontin taakse.
”No, jäipä sekin nyt näkemättä.” sanoin, jonkin tarratessani kainaloistani – antaen minulle melkein sydänkohtauksen.
Seuralaiseni oli jollain tavalla onnistunut hiipimään taakseni säikyttääkseni minut. Tietenkin ensimmäinen reaktioni oli kiukkupurkaus. Lietsoessani kirosanoja hän otti kenkäparinsa ja häipyi autolle. Vuoden yhdessäolon jälkeen, en jaksanut enää hänen temppujaan ja päähänpistojaan. Olin aivan täynnä hänen lapsellista luonnettaan. Omatunto kuitenkin pisti ja lähdin hänen peräänsä. Hä-märässä en tietenkään huomannut muutaman metrin päässä maannutta nuorta naista, jonka ohi olin aiemmin illalla kävellyt, vaan mätkähdin päistikkaa hänen jalkoihinsa. Nousin nopeasti ylös ja aloin pyydellä anteeksi kaikin ilmaisuin mitä tiesin heiluen kuin hätääntynyt apina hänen vain noustes-saan ja tuijottaen vielä hämmentyneenä. Äidin opettamana tietenkin kohteliaisuudesta esittäydyin ja kysyin herrasmiehenä myös hänen nimeänsä.
Muistan hänen kauniin olemuksensa siinä hoikkana ja upeana edessäni musiikin pauhatessa museoikäisestä radiostani. Huuliltaan hän päästi vain sanat ”Mä oon Nora”.
Nousen vaivaisesti tuomieni punaisten ruusujen nuokkuessa sadepisaroiden painosta. Ei ole enää pitkä aika siihen, kun minä itse päädyn multaan muiden surtavaksi. Mutta nämä kolme sanaa ovat poltettu mieleeni ja kaiverrettu sydämeeni loppuun asti.
Työn tiedot
Hiljaisuus
Disconnect
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 350 sanaa» Työ lisätty: 02.11 - 2007» Kommentoitu: 4 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 0 kerta(a)
Tietoa työstä:
Hehheh, löysin tällaisen eilen tietokoneeni uumenista. Muistaakseni AI3-kurssin novelli joskus lukion ykkösellä..
Wordistä kopsattu - saattaa löytyä jotain ylimääräisiä tavuviivoja tms, but who gives a shit..
Kommentit
wuppis
10:09 // 02.11 - 2007
Joo noita tavuviivoja kyllä löytyy, ja luulin eka, että niillä on vain yritetty painottaa sitä sanaa :D Mukava kirjoitus, mikähän oli tehtävänanto, tai novellin aihe?
Johanna
17:12 // 03.11 - 2007
Tässä on jotenkin vaikea päästä kärryille siitä, mistä loppujen lopuksi on kyse. Itse oletan, että tarkoitus on tuoda esille päähenkilön ja Noran rakkaustarina(?), mutta sen sijaan tämän pääsisällöksi nousee se, kuinka päähenkilö on kyllästynyt nykyiseen tyttöystäväänsä. Jos kyse on päähenkilön ja Noran rakkaustarinasta, niin siihen on vaikea päästä mukaan, kun sitä kuvataan vain muutamalla lauseella alussa ja lopussa, ilman mitään konkreettista. Jos taas tarinan perimmäinen tarkoitus on tuo kyllästyminen nykyiseen tyttöystävään, jää sen merkitys jotenkin epäselväksi.
Tässä kannattaisi nyt ihan ensiksi päättää, mistä haluaa kertoa. Jos kyse on Norasta, niin kertoa hänestä ja jättää nykyinen tyttöystävä sivulauseeseen, eikä päinvastoin, kuten tässä nyt on. Ja tuo Noran kuolema, se nyt ainakin on vähintään kyseenalaista. Mikä tarkoitus sillä oli, mistä se nyt tuli, miksi niin tapahtui? Melko keskeneräiseltä tämä tarina kyllä tuntuu.
Disconnect
16:25 // 19.11 - 2007
Kysehän on siis joskus lukion ykkösellä kirjoitetusta tarinasta, enkä usko että Johannakaan mikään kirjallisuuden nero siinä iässä ollut. En muista tehtävänantoa, saatikka muuta aineeseen liittyvää. Rakentavat kommentit saa siis jättää kirjoittamatta - ei ole kiinnostusta, eikä aikaa alkaa korjailemaan jotain vanhoja skriivailuja :)
Siir474
21:50 // 30.11 - 2007
Tää on ihan mukava, ollaan nyky hetkessä, mennään takasin menneisyyteen ja taas nykyhetkeen. Vähän on joo epäselvä, mutta ihan kiva :)
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!