Lintumieleni

cillana

» Kategoria: Kirjallisuus » Kaikki muu sanallinen taide» Työn pituus: 87 sanaa» Työ lisätty: 20.11 - 2007» Kommentoitu: 1 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 0 kerta(a)

Tietoa työstä:

Eli, kuten tuossa jo lukeekin, tämä EI ole yksinomaan minun omaa tuotostani, vaan tämä on neljän hengen porukassa tehty jatkotarina, jolla on sattuneista syistä varsin paljon tunnearvoa.
Ideana oli siis, että jokainen sanoi vuorollaan yhden sanan. Sen verran voin sanoa, että noin kolmasosa kuuluu tästä minulle, koska kaksi joukostamme putosi kyydistä pois jossakin välissä :). En muista oikeastaan muuta kuin, että minä aloitin sanalla "linnut" ja sanoin joka toisen sanan sanasta "ihoani" alkaen, ehkä aikaisemmin, en muista. Huomatkaa myös kellonaika.

Ja rytmityksen laitoin itse, koska se tuntui sopivalta. En halunnut tätä yhteen pötköön, niin kuin se alun alkaen on. Kategoriaksi en myöskään halunnut runoa, koska sitä se ei ole koskaan ollut.

Ja koska tämä ei ole minun omaa tekstiäni, niin en halua palautetta sanavalinnoista. Rytmistä ja tauotuksesta saa sitä antaa, mutta ensisijaisesti haluaisin kuulla, mitä mielikuvia tämä herättää, mikä kohta iskee tai mistä se teidän mielestänne kertoo...
Se oli yksi syy, miksi laitoin tämän tänne. Toinen on se, että halusin näyttää, millaista jälkeä saa aikaan kun tekemässä on monta mieltä ja kaikilla täsmälleen saman verran päätösvaltaa. Usein jatkotarinoista tulee hölmöjä tai ihan siansaksaa (illan aikana tuli niitäkin, mutta emme kirjoittaneet niitä ylös) mutta joskus tulee jotain muutakin.

eniale

04:35 // 23.11 - 2007

Tyrmäävä. Yksin ei helposti näin kummallisiin ja silti loogisiin (no, runontapaisen tasolla loogisiin) tuloksiin varmaankaan yllä. Ihanan absurdeja kielikuvia ja kuvailuja. Jollain merkillisellä tavalla niistä silti saa rakennettua vertauskuvia todelliseen maailmaan tai lukijan sielunmaisemaan. Kai tässä on toiminnassa mustetahrareaktio: ihmisaivot hakevat näennäisesti epämääräisestä kuviosta tuttuja muotoja.

"Silmäni sulkeutuivat kauan, jotta näkisin sinut viimeinkin
lähelle tultuani. "
Tämä iski minuun hurjimmin.
Yleisesti ottaen koko ei-runosta tulee minulle epätoivon ja menetyksen tunne. Alkuosa vaikuttaa epävarmalta tai turtuneelta toimettomuudelta, ja jotenkin on puhujan syy, että kaikki menee päin mäntyä. Linnut oksentavat puhujan takia, ja huolimatta puhtaudestaan/nöyryydestään syyttävät puhujaa niin että hän "pyyhkii sotkut rinnuksistaan".
Jotain kaunista on kadonnut, kun linnut eivät enää ole entisensä, ja lopulta jopa "Nirvana otti lintumieleni." Ehkä lapsuuden loppu, ehkä ihmissuhteen loppu, jollain tapaa viattomuuden menetys, tai vain se että maailma on niin iso ja paha. Toisaalta tuo nirvana voisi viitata siihen, että lintumieli, oli se sitten lapsi, lapsuus tai vaikka rakkaus, on päässyt parempaan paikkaan. Siinäkin tapauksessa tuo siirtyminen on surullista, koska "lintumieli" todennäköisesti enää kaipaa takaisin entiseen, vaan on unohtanut ei-runon puhujan. Kauheasti alkoi ajatteluttaa :) Haikeanihanaa!