Kaunokirjallisen työn esitys
Minun huoneessani asuu pieni, kalpea tyttö. Hänen nimensä on Emilia. Äiti ei pidä Emiliasta, eikä halua, että puhun hänestä. En ymmärrä miksi. Minusta Emilia on mukava, vaikka hän itkee aika paljon.
Emilialla on lyhyt, musta tukka. Ihan kuin pojilla. Kerran viime kesänä minä halusin kokeilla miltä itse näyttäisin, jos minulla olisi yhtä lyhyt tukka kuten Emilialla. Menin vessaan ja leikkasin keittiöstä ottamillani suurilla saksilla vaaleat kiharani. Ei niistä tullut samanlaisia kuin Emilialla ja kaiken lisäksi äiti suuttui ihan hirveästi. Se vei minut parturiin seuraavana päivänä. Se oli kivaa.
Emilia on aina melko surullinen. Hänellä ei ole äitiä eikä isää. Minustakin se on tosi surullista. Emilialla on ollut myös koira. Sen nimi on Mimmi. Emilia itkee usein Mimmin vuoksi. Sillä on ikävä sitä. Aina kun Emilia itkee, hän ottaa minua kädestä kiinni. Minä en pidä siitä, sillä Emilialla on kauhean kylmät kädet. Jopa kesällä, kun on hirmuisen kuuma.
Kun täytin seitsemän, sain syntymäpäivälahjaksi koiranpennun. Se oli hurjan hauskaa. Se oli niin pieni ja söpö ja se uikutti aina surkeasti minun perääni. Minä annoin sille nimeksi Mimmi, ihan niin kuin Emilian koira. Kun Emilia näki sen ensimmäistä kertaa, hän kiljui riemusta. Vaikka ei minun Mimmini ollut ihan saman näköinen kuin Emilian Mimmi. En ollut koskaan nähnyt Emiliaa niin onnellisena. Sen jälkeen hän ei enää ikinä itkenyt.
Työn tiedot
Emilia
Nuohooja
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 211 sanaa» Työ lisätty: 22.12 - 2007» Kommentoitu: 4 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 0 kerta(a)
Tietoa työstä:
Minusta hiukan tuntuu ihan kuin tästä puuttuisi jotain, mutta en millään keksi, että mitä. Täytyy ehket parannella tätä myöhemmin.
Idean sain omasta unestani, jossa tämä tyttö otti minua kädestä kiinni jääkylmillä käsillään. Siitä sitten kehittelin tällaisen tarinan, jossa pikku tytön huoneessa asuu surullinen haamu. En tiedä miten te käsititte tämän, mutta itse yritin vihjailla Emiliaa haamuksi. :D Kommentoikaa.
Kommentit
misstep
16:04 // 22.12 - 2007
hei vitsi tää oli hyvä. :)
mulle tuli eka mieleen, että tää ois tarina tytöstä, jolla on skitsofrenia ja
se näkee semmosen tytön jota sen mutsi ei nää. sen tytön luonne kopioi tämän
päähenkilön luonnetta (surullinen) ja kun se saa koiranpennun, päähenkilö voi
unohtaa Emilian (Emiliasta tulee onnellinen ja se häipyy kuvasta -> koiranpentu tuli tilalle).
niin ne koirat voi pelastaa ihmishenkiä<3
lauratar
16:28 // 22.12 - 2007
sulonen :)
Hyvin kirjotettu, tässä on jotenkin niin lapsen omanen ote, että tätä on kiva lukea.
Vaikka teksti on lyhyt, tässä on iso tarina.
Tykkäsin kovasti <;
Nic
16:30 // 29.12 - 2007
Hei hieno tarina! Minusta tämä on hyvä näin, en jäänyt kaipailemaan mitään. Hyvä kokonaisuus, sujuva teksti, joka jättää lukijalle sopivasti tulkinnanvaraa. Ei mitään vastuunpakoilua, siis ei liikaa avoimia asioita, mutta silti sopivasti mietittävää. Mielikuvituskaverit kai ovat oikeastikin aika yleisiä. Ehkä Emiliassa on paljonkin sellaisia asioita, joita tarinan minä toivoisi itsessään olevan. Musta lyhyt tukka, vastakohtana minän vaaleille pitkille kutreille, ainakin antaisi viitteitä siihen suuntaan. Niin myös koira-asia, josta mukavasti lopussa tuleekin yhteinen asia ja ilo. Tykkäsin muutenkin lopusta. Ja tosiaan koko novellista (o:
Sue
17:30 // 25.02 - 2008
mä käsitin tämän mielikuvitusystävänä :)
miellyttävä novelli, positiivinen vaikka Emilia itkeekin usein
tosi hauskakin paikoin, toi ku leikkaa hiukset ja sit äiti vie parturiin ja "Se oli kivaa." :D
hyvä olo tuli! :)
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!