Kaunokirjallisen työn esitys
Yksi harvinaisen pikkusieluinen nainen oli saanut Sallin tänään napsahtamaan työparilleen, mutta illalla tuntui jo, että urakka oli silti ollut sen nopean anteeksipyynnön arvoinen. Vain viidellä ovella ei ollut avattu huolimatta sisäpuolen
-
ilkeästä naurusta, halveksunnasta ja haukkumisesta
-
kiihkeästä sipinästä ja kolahtelusta. Ainoastaan kourallinen oli läimäyttänyt oven vasten naisten kasvoja, ja yksi pitkätukkainen poika oli kommenteista päätellen ajatellut alkuperäänsä pitempäänkin. Harmillisen tieteelliseltä kantilta tosin, Sallilta ja Tertulta kun olivat tarpeeksi vakuuttavat vastaukset loppuneet hyvin äkkiä. Ehkä muutama tuoreehko Vartiotorni antaisi ainakin jonkilaista perustelua heidän sanomalleen. He itse olivat tyytyneet toistelemaan ulkoa oppimiaan totuuksia
-
niin se on
ei viisas ihminen voi puhua kuin valkoisia kyyhkyjä ja auringonvaloa
-
siinä vaiheessa, kun poika oli alkanut päästellä sellaisia sanoja kuin eksistentialismi, Nietzche, sielunvaellus ja "miksi jumala on hyvä mutta antaa viattomien kärsiä". Poika olisi varmasti kiinnostunut keskustelemaan saarnaaja Kurvisen kanssa. Se mies osasi selittää asian kuin asian oikeaoppisesti.
Kotona lapset tappelivat taas. He kyllä hiljenivät heti, kun kuulivat avaimen kääntyvän lukossa, mutta rappukäytävässä kaikui aika hyvin. Ihme silti, ettei pari kuukautta sitten kukaan ollut kaiusta huolimatta soittanut poliisia ennen sitä merkillistä
-
vatsaakääntävää, kammottavaa kuoleman
-
hajua, vaikka neljännen kerroksen muorin kolli oli maukunut jo aikaa. Ambulanssimiehiltä oli sitten kuultu, että muori oli saanut infarktin keittiönpöytänsä vieressä. Terttu varsinkin oli päivitellyt pitkään kun oli kierroksella kuullut Sallilta.
Sisään eteiseen astuessaan Salli kuuli vielä viimeiset läiskäisyt, kun kämmenet osuivat poskille tai korville, viimeiset kuiskaten sihahdetut haukkumasanat, ja sitten pari tömähtävää askelta ja kaksi loksahdusten sarjaa, kun sekä Petra että Hilja lukittautuivat huoneisiinsa. Hengähdettyään hetken eteisen seinää tuijottaen Salli siirtyi keittiön puolelle.
Keittiössä aamupuuro oli kivettynyt sekä kattilan pohjaan että kolmelle lautaselle. Milloin isot ihmiset oppisivat laskemaan vettä lautasille, joiden hyvin tiesivät lojuvan tiskialtaassa aamukahdeksasta viiteen, ellei pidempäänkin? Kuivuneen puuron jynssääminen oli inhottavampaa kuin pyykkien kerääminen. Terttu sanoi joskus pitävänsä tiskaamisesta, ja ettei heillä siksi ollut astianpesukonetta. Oli se muutenkin niin täydellinen emäntä.
Kuoriessaan ja pilkkoessaan hiljalleen perunakeittotarpeita Salli selasi päivän lehden läpi. Kaupungin jääkiekkojoukkue oli näköjään eilen illalla sittenkin voittanut sen ottelun, siksi siis ulko-ovi oli käynyt vielä myöhään, eikä aamullakaan sängyssä ollut kuin Sallin puoli ollut sekainen. Sekään ei ollut koskaan kauan hyrskyn myrskyn, koska tuuletuksen jälkeen Salli petasi kaikkien sängyt. Eivät ne olleet siihen oppineet, itse piti tehdä että tuli valmiiksi asti.
Äkkiä Salli hiukan pelästyi ajatuksiaan. Katkeruutta, ei hän katkera ollut, ihan tyytyväinen tavalliseen elämäänsä. Hän vain joskus ohimennen harmitteli tyttöjään, kun ne eivät kasvattamisesta huolimatta oikein... osanneet. Petra oli viimeksi eilen ahdistanut häntä inttämisellään. Se jankutti, miten oli ainoa tyttö heidän luokallaan, joka ei saanut mennä toisten synttäreille eikä ikinä siksi voinut olla kimpassa kenenkään kanssa, ja jolle siksi harva se päivä huudeltiin lesboa ja lehmää.
Hilja taas oli jälleen kerran alakerran Irman valittavien sanojen mukaan huininut koko pianotuntinsa ajan jossain muualla kuin "sillä kitisevällä ja heiluvalla tuolinrähjällä". Irman mies piti Irmankin tilejä hallinnassaan. Irma oli kuulemma epätasapainoinen. Hysteerinen vain, ja säikky, mikäli Sallilta kysyttiin, paitsi että kukaan ei kysynyt. Kunnon ravistelu olisi tehnyt sille kanalle terää. Sitä odotellessa Salli vain maksoi parikymppiä kuussa, että Hilja sai puolihuolimattomasti keikkua valkoisten koskettimien edessä kolmisen varttia ja Irma
-
tyhjä säkki
joka katsoo seinää kuin Sikstuksen kappelia
-
ennen ruokakauppaan menoa käydä ostamassa pullon halvinta viiniä. Aina pari tuntia pianotunnin jälkeen alakerrasta alkoi kuulua kovaäänistä laulua ja sitten vielä vähän kovaäänisempää, kun hiuksia lähti päästä Irman miehen tultua töistä. Irma oli työkyvyttömyyseläkkeellä.
Terttu oli kysynyt aamupäivällä, oliko Sallin ohimon arpi kovinkin vanha, hän ei ollut huomannut sitä ennen. Salli oli vetänyt huiviaan hiukan edemmäs ja koettanut naurahtaa, että niin niin, aika usein ihmisillä kesti kauan huomata se, se
-
ruma
-
jäi varmaan yleensä jotenkin piiloon. Terttu oli vastannut, että kyllä sinulla on aina ollut tukka nutturalla. Sitten joku vanha, lihava mies oli noussut rappukäytävän mutkasta esiin ja melkein huutanut, että putkimies Hakkaraista ei rouvien kannata etsiä kun sillä on ollut putki päällä jo viikon ja sen luona muutenkin käy vähän erilaisia rouvia. Terttu oli nykinyt Sallin ulos rappukäytävästä heti kun mies oli ehtinyt ohittaa heidät. Hän oli haissut jotenkin tympeältä.
Perunasoppa oli valmista. Salli kauhoi sitä neljälle lautaselle ja huusi tyttöjä. Yhden lautasen hän tyhjensi itse, yhden söi Petra, Hilja mulkoili ja tökki kolmatta ja närsi siitä lopulta perunat. Neljäs jäähtyi pöydässä kunnes iso koura lennätti sen seinään puolenyön jälkeen. Salli seurasi perästä ja arpi
-
kaunis
-
aukesi uudelleen.
Työn tiedot
Siinä kohtaa oli ennen taulu
eniale
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 683 sanaa» Työ lisätty: 06.01 - 2008» Kommentoitu: 6 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 1 kerta(a)
Tietoa työstä:
Mitään kiinnostusta?
Kommentit
Johanna
17:08 // 11.01 - 2008
Pidin tästä, tämä on hyvin ja uskottavasti kerrottu tarina, pidän tyylistä ja tunnelmasta. Henkilöistä saa hyvän kuvan jo heidän käyttäytymisensä perusteella, vaikkei heitä varsinaisesti kuvatakaan. Etenkin Sallista saa hyvän kuvan, on hyvä, että vaikka hän onkin uhrautuva, pahoinpidelty kotiäiti, ei sitä kuvata tyyliin "säälikää nyt naisparkaa" eikä siitä tehdä koko tarinan pääaihetta. Se on ikään kuin normaali, itsestään selvä asia.
Tämä novelli on hyvä esimerkki niistä tarinoista, jotka kykenevät viihdyttämään ilman mitään suurta draamaa, tässä kerrotaan ihan arkisista asioista, ja se riittää hyvin. Myös se, että tarina alkaa ja loppuu ikään kuin tyhjästä, ilman mitään esivalmisteluja, toimii tässä hyvin.
Tätä olisi lukenut mielellään enemmänkin.
Ketturuukku
09:47 // 15.01 - 2008
Kyllä, samaa mieltä olen. Pidin hirveästi kerronnasta ja ilmaan heitetyistä kommenteista, joista tarina kursittiin kokoon. Aloitus monesti tökkii, mutta tässä se on loistava.
Tykkäsin, kiitos lukuelämyksestä!
Ketturuukku
16:38 // 15.01 - 2008
Hmm, palatessani jäin taas ihmettelemään tätä ja päätin suosikittaa (se on sana jos minä teen siitä sanan;)) Huomasin ajattelevani tätä lukemisen jälkeen ja se kertoo siitä, että tarina on hyvä;) tämä on niin hieno juuri siksi, että tarinan loputtua tuli sellainen tunne, että Salli olisi aivan hyvin voinut asua tässä naapurissa... Tuttu elämäntarina...
Kiitos kommentistasi! Piristi päivääni!
Oikolukijallani (myös aviomiehenä tunnetaan) tuntuu olevan myös ongelmia noiden lauseiden kanssa, joissa virkkeiden välissä joutuu vetämään useaan otteeseen henkeä, että saa lauseen kunnialla loppuun;)
Tuo allekirjoitus on tapa nivoa kaikki kirjoitukseni yhteen. Kirjoitan niin paljon eri "nimikkeillä", virtuaalimaailmassa Ketturuukkuna ja todellisuudessa omalla nimellä ja tietysti henkilökohtaisia juttuja anonyymina. Kaikkien perässä on sama signeeraus, josta tunnistaa kyseessä olevan aina vain minä;)
Hassua, että täällä on mahdotonta muokata tekstin ulkoasua haluamakseen. Itselleni on melko tärkeää se, miltä tekstini näyttää ulospäin, jokaisella tarinalla on oma tyylinsä...
Sahra
15:16 // 02.02 - 2008
Pidin :)
Mua viehättää tässä novellissa esityisesti sen arkisuus ja lopun oivaltava esitystapa.
Tekstiä oli mielenkiintoista lukea ja välilisäysten tuoma tunnelma, ikään kuin vaihtoehtoistulkinnallisuus, oli jännä.
Nanna
21:46 // 30.06 - 2008
Kerronta mielenkiintoista, etenkin henkilön sisäinen maailma viehätti.
Alku kaipaa silti mielestäni selkiyttämistä [ota lukija kyytiin jo ensimmäiseltä lauseelta] ja ehkä hiukan karsintaa tai yksinkertaistamista, sillä ainakin itse ajoin ensin vähän harhaan [ei-positiivisella tavalla].
Ehkä vähän liikaa yhdeltä naiselta, entä jos olisit keskittynyt vain parisuhdeväkivaltaan kaikkien lähiön ongelmien tilittämisen asemesta? En nyt tarkoita sitä, että rappukäytävän näkymät pitäisi pyyhkiä pois, vaan sitä, että olisi ehkä voimakkaampaa keskittyä yhteen ongelmaan ja pitää muut ongelmat vähän kauempana, epäoleellisissa sivurooleissa, ja ohittaa ne nopeammin.
Tykkäsin siitä, miten huomioit koko ympäristön ja päähenkilön osana jotakin, eikä minään egoistisena maailman-ainoana-tuntevana-ja-merkitsevänä. Päähenkilökeskeisyyteen tämä ei ainakaan vajonnut, vaikkei yhtään dialogia käyty, ihailen.
Välikommentit olisivat voineet olle rakenteeltaan, pituudeltaan ja ilmaisultaan yhteinäisempiä, jolloin lukijan olisi ollut helpompi palata niihin taas, toisaalta ne toimivat näinkin.
Nimi oli valtava oivallus, jota ihailen tässä eniten [jää ainakin minun harmaaseen mieleeni] ja Sikstuksen kappelikin rulettaa.
Hienoa, että sinulta löytyy rohkeutta tehsä omanlaistasi tekstiä ja kokeilla uutta :]
Pupulainen
19:14 // 26.11 - 2008
Onpas ahdistava tarina, mutta "hyvällä tavalla" eli henkilöiden elämän ankeus välittyy lukijalle niinkuin sen pitääkin. Silti novelli ei ole pelkkää valittamista, vaan kuvaat tapahtumat sopivan pelkistetysti niin, että lukija voi itse kuvitella taustoja ja yksityiskohtia. Novellissa ei ole turhaa selittämistä, mikä on hyvä asia. :)
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!