Koskaan en ole pelännyt itseäni näin paljon

Stanzara

» Kategoria: Kirjallisuus » Runot» Työn pituus: 39 sanaa» Työ lisätty: 21.01 - 2008» Kommentoitu: 3 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 0 kerta(a)

Tietoa työstä:

Jatkoa kahdelle viimeksi julkaisemalleni runolle, "Linnunluinen pelko kasvaa minussa" ja "Varmoja askelia". (Ja kyllä, capsit tarkoittavat tässä, että ääni on lausuttaessa luja.)

Syytä olisi ehkä lisätä, että viittaan tässä muun muassa Platonin luolavertaukseen ja että pidän kovasti isoista kissapedoista.

dbgirl

17:26 // 21.01 - 2008

Minä en kyllä ymmärrä mistä tässä puhutaan, mutta ei se mitään. On tämä siltikin hyvin kirjoitettu :)

eniale

12:05 // 22.04 - 2008

Runon nimi on minusta edelleen mielettömän hieno. Luolavertaus tuli tosiaan mieleen, ja leijonan voi yhdistää niin johonkin syvällä ihmisen sisällä olevaan minään kuin tähän hulluun maailmaan. Kumpikin saattaa vaania pahaa-aavistamatonta, tai käydä oman itsensä kimppuun.
"Mitä minulla ehkä tässä on
sitä en tohdi sanoa "
Tykkään näistä säkeistä ehkä eniten. Niistä saa kuvitella, mitä itse tykkää. Monitulkintaisuus on kivaa :)
Viimeisen säkeistön ajatus on ihan liian tuttu.

Tapahtumahorisontti

23:19 // 09.05 - 2008

Toimivia ajatuksia ja otsikko on yksinkertaisessa haavoittuvaisuudessaan toimiva. Häiritsee vain mahdottomasti runon ylenpalttinen paatoksellisuus, joka pilaa koko tunnelman. Mahtipontisuus ja ostensiivisuus ovat huonoja asioita, jylhyys taas toimii. Asiat saavat olla isoja mutteivat niin saatanan korusanaisia. Koeta löytää hillitympi tyyli ja sitten nostaa panoksia niin tiedät, mikä mahtipontisuudessa on säilyttämisen arvoista ja minkä voi vetää pöntöstä alas ilman armoa.