Kaunokirjallisen työn esitys
Valoissa
”Ollaanko koviksia?”
Risut hampaiden välissä oli tupakkaa ja hengitys höyrysi sopivasti. En uskaltanut vielä kiroilla, mutta se sanoi ”hitto”, ja aina, kun se sanoi niin, pitää nauraa kovaa. Sen mielestä oli maailman tyhmintä, kun sateella ei saanut mennä avojaloin ulos.
”Skuul on kyl ihan tyhmää.”
”Nii. Mä meen ainaki tänää diskoo.”
”Joo.”
Kolmosen kertotaulu oli vielä vaikea ja siilit talviunilla. Polkkatukkainen opettaja luki luokan lain, jota välitunneilla sai leikkiä rikkovansa.
Sillä on kädessä oikea tupakka ja päällä valkoinen toppatakki. Se nauraa puhelimeen ja kasvoilla on enemmän vuosia. Hymy on sama ja tiedän, miltä nauru kuulostaa. Nostan suupieltä.
”Laitetaan siihen sellanen kyltti että sä käsket sun dobermannin purra jos joku rikkoo tän.”
”Me voidaan seurata niitten jälkiä! Kato nää menoo tonne rappusille.”
Oltiin salapoliiseja ja meillä oli maailman vahvin linnake. Lumiaura teki perustukset ja me käytettiin ainakin viikko rakentamiseen. Linnaa ei voinut kukaan rikkoa, mutta haluttiin silti uhkailla.
”Tää muuri on ihan silee.”
Sen lapasista jäätyy punaista nukkaa lumeen.
Sen tukka karkaa korvien takaa, ja vaaleanpunaiset kädet tärisevät. Ne on niin pienet.
Se laittaa sormensa sen pojan sormien väliin ja hymyilee varovasti. Katson pois ja siniset farkut tuntuvat maailman noloimmilta.
”Arvaa mikä mä oon sen puhelimessa!”
”Noemmätiiä.”
”’Kulta’! Aattele!”
Onkohan se naimisissa, en näe näin kaukaa.
Ei olla puhuttu pitkään aikaan ja se on tuijottanut ulos ikkunasta koko tunnin. Suu vähän auki, silleen, että tietää, ettei se oikeasti mieti mitään.
Välitunnilla juoksen sen kiinni, sanon moi, ja ollaan vähän aikaa hiljaa.
”Mullon bilsan koe.”
”Mä tiedän.”
Se tajuaa, etten tarkoita koetta ja yrittää näyttää rohkealta. Pidän siitä kiinni, ihan varmuuden vuoksi.
Lakki sopii sille paremmin ja se tekee elämällään jotain pientä ja kaunista.
Moikataan liukuportaissa.
Valojen vaihduttua se katoaa pyryyn, tunnistamatta minua vieraan rekisterikilven takaa.
”Ollaanko koviksia?”
Risut hampaiden välissä oli tupakkaa ja hengitys höyrysi sopivasti. En uskaltanut vielä kiroilla, mutta se sanoi ”hitto”, ja aina, kun se sanoi niin, pitää nauraa kovaa. Sen mielestä oli maailman tyhmintä, kun sateella ei saanut mennä avojaloin ulos.
”Skuul on kyl ihan tyhmää.”
”Nii. Mä meen ainaki tänää diskoo.”
”Joo.”
Kolmosen kertotaulu oli vielä vaikea ja siilit talviunilla. Polkkatukkainen opettaja luki luokan lain, jota välitunneilla sai leikkiä rikkovansa.
Sillä on kädessä oikea tupakka ja päällä valkoinen toppatakki. Se nauraa puhelimeen ja kasvoilla on enemmän vuosia. Hymy on sama ja tiedän, miltä nauru kuulostaa. Nostan suupieltä.
”Laitetaan siihen sellanen kyltti että sä käsket sun dobermannin purra jos joku rikkoo tän.”
”Me voidaan seurata niitten jälkiä! Kato nää menoo tonne rappusille.”
Oltiin salapoliiseja ja meillä oli maailman vahvin linnake. Lumiaura teki perustukset ja me käytettiin ainakin viikko rakentamiseen. Linnaa ei voinut kukaan rikkoa, mutta haluttiin silti uhkailla.
”Tää muuri on ihan silee.”
Sen lapasista jäätyy punaista nukkaa lumeen.
Sen tukka karkaa korvien takaa, ja vaaleanpunaiset kädet tärisevät. Ne on niin pienet.
Se laittaa sormensa sen pojan sormien väliin ja hymyilee varovasti. Katson pois ja siniset farkut tuntuvat maailman noloimmilta.
”Arvaa mikä mä oon sen puhelimessa!”
”Noemmätiiä.”
”’Kulta’! Aattele!”
Onkohan se naimisissa, en näe näin kaukaa.
Ei olla puhuttu pitkään aikaan ja se on tuijottanut ulos ikkunasta koko tunnin. Suu vähän auki, silleen, että tietää, ettei se oikeasti mieti mitään.
Välitunnilla juoksen sen kiinni, sanon moi, ja ollaan vähän aikaa hiljaa.
”Mullon bilsan koe.”
”Mä tiedän.”
Se tajuaa, etten tarkoita koetta ja yrittää näyttää rohkealta. Pidän siitä kiinni, ihan varmuuden vuoksi.
Lakki sopii sille paremmin ja se tekee elämällään jotain pientä ja kaunista.
Moikataan liukuportaissa.
Valojen vaihduttua se katoaa pyryyn, tunnistamatta minua vieraan rekisterikilven takaa.
Työn tiedot
Valoissa
ejr
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 259 sanaa» Työ lisätty: 24.01 - 2008» Kommentoitu: 2 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 0 kerta(a)
Tietoa työstä:
01/2008
Kommentit
xandravicious
23:36 // 24.01 - 2008
"kun se sanoi niin, pitäi nauraa kovaa" - pitäi..? Mä tavallaan tykkäsin tästä hirmuisesti, mut jotenki noi välit oli vähän liian pitkiä jne.
Feral
15:51 // 25.01 - 2008
Tässä oli jonkintapaisia ajatuksia, ikäänkuin ohileijailevia muistoja joista ei saanut kunnolla kiinni. Tämä hämmensi kamalasti. Ja silti tässä oli jotain koukuttavaa ja sellaista, joka laittoi päähän jonkinmoisen kaipauksen. En nähnyt oikeastaan yhdistävää tarinaa, en nähnyt roolihahmoja kunnolla... tämä ei ollut tarina, sillä tässä ei ollut alkua, keskikohtaa ja loppua. Tai no, loppu tässä kyllä oli. Ja kiva sellainen.
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!