Kaunokirjallisen työn esitys
Vaikka eihän kuolleet herää.
Syksy vei minulta pois sen kaikkein rakkaimman.
Sillä syksyä se oli, vaikka seinäkalenterin kuva kaikkea muuta väittikin.
Joulukuussa olisi pitänyt kaiken järjen mukaan olla jo lunta, ja se oli koko vuoden toiseksi viimeisin päivä.
Vuoden vaihtuessa se kaikki oli takana, edellinen vuosi oli vain henkäys niskassa.
Eikä sen karmivuutta voi kovin moni ymmärtää, eikä niitä yksityiskohtia voi unohtaa.
En minä mahda sille mitään, mutta tulisit silti vain takaisin.
Minä olen sokea, epäihminen.
Näen vain kaiken välttämättömän.
Minua tarvitaan, samantekevää.
Minusta tulee vielä jotain. Ehkä.
Minä olen yksin tuhansien muiden joukossa.
Saatan vahingossa kuolla itsekkyyteeni. Ihan huomaamatta lakata olemasta.
Vaikka eihän kuolleet herää.
» Kategoria: Kirjallisuus » Runot» Työn pituus: 90 sanaa» Työ lisätty: 28.01 - 2008» Kommentoitu: 1 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 0 kerta(a)
Tietoa työstä:
En oikein määrittelisi tätä runoksi, mutta ei mulla myöskään ole mitään hajua, mihin kategoriaan mun pitäisi tämä tunkea. Muuhun kuin kirjallisuuteen, siis.
Kirjoitin tämän alunperin kirjoituskoneella, syljin vain ulos sen mitä päässä jyskytti.
21:45 // 11.02 - 2008
jaksota runosi !
ensisilmäyksellä tulee sellainen olo ettei
kukaan jaksa tämmöistä pötköä lukea loppuun saakka.
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!