Kaunokirjallisen työn esitys
I
Oliko tää kerta se viimeinen?
oliko se
kun me istuttiin kahvilla viisi tuntia
ja annoin sulle kirjan jossa luki
tulee ikävä todella.
kun nähtiin koko maailman
liikenne ohi
ja auringon matala kaari
alaspäin
II
vuosien päästä
lähetänkö sulle Rin-Tin-Tin:in
muuttuuko mikään mun elämäs
Mitä tapahtuu todella?
Mitä kerroin sulle tänään Virginia Woolfista?
III
tähän aikaan vuodesta
kaupunki on paperia
tiikerisalvan kanssa maitokahvi
maistuu mintulta
joku jäljensi runon sivulta 31
minä rakastan sinua
kuin yksinäistä iltaa
kirjojen tuoksua
IV
mä odotan että
tulis pian
se aika kun mä taas vihaan kaikkia ja kaikkea
muutos äärettömään välinpitämättömyyteen
tule, joku joka ei multa vaadi ja odota
V
joku joka ei vaadi ja odota
minä haluan menettää kasvoni
minkä kerroin tänään Virginiasta
sen kerroin itsestäni.
Työn tiedot
Kootut II
Sue
» Kategoria: Kirjallisuus » Runot» Työn pituus: 610 sanaa» Työ lisätty: 20.02 - 2008» Kommentoitu: 5 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 1 kerta(a)
Tietoa työstä:
asemoikaa mielessänne kuin P.S.
tämä on taas hölmön näköistä
oikeasti ehkä yksi säe alkaa vasemmasta laidasta
kirj. n. 1.-2.2008
Kommentit
Tapuli
21:52 // 20.02 - 2008
Kyllä tää vaan iskee.
Jokseenkin voisi häiritä se, että osien välillä on tuo minä/mä vaihtelu, mutta tähän se sopii. Se tuo sen fiiliksen, että tää on kirjoitettu sellaisina hetkinä, kun sanat vaan tulivat.
Hirmuisen hyvä, arkinen ja samalla niin pirun mielenkiintoinen.
riikkari
15:54 // 21.02 - 2008
On kyllä upeita. Varsinkin kaksi viimeistä. Suosikkisäkeeksi jäi soimaan päähän tuo "tule, joku joka ei multa vaadi ja odota". Kiitos näistä, olivat ihania.
GemineWings
16:03 // 24.02 - 2008
Tässä puhekieli runoissasi on mielestäni parhaimmillaan. :)
Anteeksi muuten: yritin aikaisemmin jo kommentoida tätä, mutta en saanut sanaa suustani.
Varmaan eniten pidän tästä kokonaisuudessaan sen vuoksi, että tässä on todella kaunis ja herkkä eteneminen. Tyyli näissä runoissa (tuollainen tietynasteinen säkeiden "ripottelu" ja niukkuus) tuo juuri tuon herkkyyden, ja kaiken lisäksi on sinulle varsin ominaiseksi tyyliksi muotoutunut.
Jostakin syystä näistä runoista huokuu hienoinen pelko. Tämä tunne tulee näistä säkeistä: I runo 1 säk. 1 säe/3 säk, II runo 2 säk, III runo 3. säk. IV runo kokonaisuudessaan. Noista säkeistä + runotyylistä yleensä sekä herkästä, pitkän ajanjakson verran etenevästä tarinasta tulee eräänlainen suloinen, lapsenomainen menetyksen pelko, ikään kuin on saatu joltakin ihmiseltä jotakin suurta (rakkaus, kaikki hänen antamansa aika, yhteiselo tms), ja sitten pelätään kuitenkin päivää, jos toinen lähtee. Kuitenkin pelossa on mukana tiettyä uskoa ja toivoa siitä, että kyllä toinen rinnalla pysyy.
Ja viimeinen säkeistö on varsin kaunis.
Tähän olen kovasti mieltynyt. Toivottavasti sait selkoa ajatuksistani, kirjoitustaitoni on paraikaa vähän hakusessa. :D
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!