Kaunokirjallisen työn esitys
Nousen bussiin, vaihdan muutaman leikkisän sanan kuskin kanssa, jonka kyydissä olen kulkenut ennenkin ja suunnistan takaosaan ajajan kiltisti odottaessa, että pääsen paikalleni. Liian monet kuskit lähtevät liikkeelle heti saatuaan maksun hoidettua ja matkalainen joutuu etsimään paikkansa linja-auton poukkoillessa puolelta toiselle, ihmispingpong. Tämä on toista maata, lempikuskini. Hän pitää puolimatkassa pitkän tupakkatauon ja jaksaa hymyillä vielä päätepysäkillä.
Voisin kulkea junallakin, mutta matkustan mieluummin näin. Bussissa tietää, kuka on ratin takana. Pidän niiden tavasta kulkea, niiden liikkeestä. Iltaisin ne ovat hämäriä. Pään voi painaa kylmää ikkunaa vasten ja tuijottaa oman kuvajaisen takana vilistävää maisemaa. Kuunnella oudolta radioasemalta musiikkia, jota ei kuuntelisi muuten. Ajatella ja hengittää huurua lasiin. Silloin tuntee maailman liikkeen.
Penkkijonojen puoleen väliin päästyäni katselen itselleni paikkaa. Keskikohta on hyvä. Takana joutuu helposti tekemisiin epämääräisten matkustavaisten kanssa, etenkin näin sunnuntai-iltoina. Etuosaan taas en kuulu, siellä istuvat vanhat rouvat ja sellaiset ihmiset, joilla on otsaa tuijottaa arvostelevasti toisten kuluneita matkakasseja.
Paikoissa riittäisi valinnanvaraa, auto on vielä miltei tyhjä. Lasken puolivälin mielessäni, mutta jään yhden rivin edemmäs, sillä tasan keskikohdassa istuu armeijan vihreään pukeutunut nuorimies. En halua hänen viereensä, vaikka hänen silmänsä ovatkin hätkähdyttävän siniset ja hymy epäsuhdassaan uskomattoman kaunis. Vedän suuren kassini viereeni, että hän ymmärtää haluni olla yksin.
Sinänsä jakaisin mielelläni osan matkaani jonkun kanssa, mutta ymmärrän oman haavoittuvaisuuteni. Juuri nyt voisin särkyä pienestä kosketuksesta, vaikka olen huolella paikannut rikkoutuneet kohdat. Nyt minun pitää vaalia sisintäni, suojella herkkää sydäntäni, siihen asti, että saumat ovat kuivuneet ja voin vetää pinnalle muutaman kerroksen maalia peittämään halkeamat. Olen nähnyt aivan liikaa vaivaa päästäkseni jaloilleni, että antaisin pienenkään houkutuksen vaarantaa paranemisprosessia.
Hieman haikeana, mutta hymyillen nostan jalkani punaiselle istuimelle. Vannon itselleni, että kun olen kasvanut taas riittävän vahvaksi, annan itselleni luvan heittäytyä, tarttua hetkeen. Mitä tekee ehjällä sydämellä, jos sitä ei uskalla käyttää?
Kiedon käteni ympärilleni ja painan pääni selkänojaan. Linja-auton kulunut mustaraidallinen istuin on minulle tuttu ja lohdullinen syli. Auton keinuva liike ja sen rinnan pehmeä kehräys ovat rauhoittaneet levottoman mieleni useammin, kuin äitini syli ikinä. Näissä olen kulkenut koko elämäni. Paikasta toiseen, elämänvaiheesta toiseen. Kotiin ja sieltä pois. Etsinyt paikkaa, johon voisin jäädä.
Luulen, että nämä väsyneet kulkuneuvot ovat olleet minulle enemmän koteja kuin mitkään muut paikat. Näihin olen aina ollut tervetullut, näissä minulle on aina ollut jokin paikka, mihin olen mahtunut. Kuskit ovat olleet parempia vanhempia kuin omani koskaan, antaneet sen, minkä ovat luvanneet ja pitäneet huolen, että olen päässyt turvallisesti määränpäähäni. Linja-auton moottorin hurinan olen aina kuullut huokailevan: rakas, rakas, rakas, rakas.
Bussi pysähtyy matkahuollon eteen ja katson laiturilla odottavia ihmisiä. Piha on täynnä pieniä sadelammikoita, jotka heijastavat neonkylttejä ja joita oikukas tuuli ravistelee. Kuin pienet väreilevät -
-Hei.
Käännän katseeni ikkunasta käytävällä seisovaan vihreäpukuiseen nuorukaiseen, jolla on selässä pullea putkikassia ja joka ojentaa minulle jotain suurella kämmenellään. Vastaan nauravan hein ja otan varovasti hennon esineen tämän kädestä.
-Kiitos kauniista matkaseurasta.
Hän hymyilee viehättävästi ja kulkee etuoven kautta pihalle. Hän asettuu ikkunani eteen sytyttämään tupakan ja vilkuttaa, kun autoni jatkaa matkaa. Kaivan esille lompakkoni ja sujautan pienen esineen sinne turvaan käänneltyäni sitä pitkään käsissäni. Se on varmasti kauneinta, mitä minulle on koskaan annettu. Pienen pieni ruusu, joka on taiteiltu kahdesta sätkäpaperista, vihreästä, joka merkkaa papereita olevan enää kymmenen ja tavallisesta valkoisesta, joka muodostaa sen hennot terälehdet.
-Minä pidän sinut turvassa, pikkuinen, hymyilen sille ja piilotan lompakon visusti tavaroitteni sekaan.
Tunti vielä, sitten olen taas jossain, jossa ei ole kotini. Onneksi sieltä voin taas matkustaa takaisin sinne, missä ei myöskään ole kotini.
Linja-autossa.
Työn tiedot
Bussikuskin tytär ja origamipoika
Ketturuukku
» Kategoria: Kirjallisuus » Novellit» Työn pituus: 558 sanaa» Työ lisätty: 11.03 - 2008» Kommentoitu: 5 kerta(a)» Lisätty suosikkeihin: 4 kerta(a)
Tietoa työstä:
Linja-autot ovat kivoja = )
Kevyttä parantelua 19.6.-08
Kommentit
Tapahtumahorisontti
13:55 // 11.03 - 2008
Suloinen työ. En tiedä, pohjautuuko se tositapahtumiin mutta se muistuttaa minua siitä kun Helsingin yöbussissa tutustuin aivan ihanaan ja hurmaavaan skotlantilaiseen tyttöön, jonka numeroa olin liian typerä kysyäkseni ajoissa. Noustuani pysäkille tajusin oman hidasälyisyyteni ja minua kirpaisi.
Itse työssä on ajoittain liian runsasta kerrontatyyliä, liikaa yrittämistä. Tämän tekstin modernit tehokeinot ovat jotenkin itsestäänselviä tai kuluneita. Sen lisäksi fiksumpi kappalejako olisi tuonut kokonaiskuvaan selkeyttä.
Lopputuloksena on kuitenkin kaunis ja herkkä tarina, jonka sielunmaisemaan voin samaistua. Julkiset <3. Vaikka tykkään enemmän junista. Junat ovat sympaattisempia. Ehkä vähän surullisia.
Nuohooja
17:06 // 11.03 - 2008
No tämä oli ainakin erilainen. Harvemmin sitä tulee luettua novellia linja-autoista, vaikka olihan tässä tekstin pätkässä paljon muutakin. :) Kiva tarina.
BlackWolf
23:06 // 11.03 - 2008
Totta erilainen tämä oli ja hyvin sympaattinen. Itse en mitään teknisiä asioita kerennyt huomaamaan mitkä olisivat pistäneet silmään.
Nappasi mukaan kuin pysäkiltä konsanaan eikä irti päästänyt ennenkuin päätepysäkillä.
Suosikkeihin tämä taitaa mennä.
tilhi
22:36 // 12.03 - 2008
oi miten kaunis tarina :) samaistun kovasti ja rakastan bussissa matkustamisen hienouden kuvaamista. minäkin tunnen oloni kotoisaksi vain matkalla, kummallista. :D pidin erityisesti kohdasta, jossa ilmaistiin jonkinlaista ihailua ja lähimmäisenrakkautta bussikuskeja kohtaan. toisinaan he pitävät lupauksensa paremmin kuin edes omat vanhemmat.
Lahtineito
17:09 // 18.03 - 2008
Erilainen lajissaan, mutta ei suinkaan huonoin=) Oikeastaan huomaan, että pidän tästä paljonkin, tarina on koskettava, herkkä ja ei-tavanomainen Pisteet siitä, että olet valinnut aiheeksi jotain aivan muuta kuin yleensä valitaan. Pakko kai tämä on suosikkeihin ahtaa:D
-Itsekin tykkään enemmän matkustaa bussilla kuin esimerkiksi junalla, en tiedä miksi, varmaan se "rauhallisuus" ja turvallisuudentunne, kun tietää, että on oma pieni paikka, jossa saa olla miten haluaa, vetoaa enemmän.
Lähetä kommentti
Sinun pitää kirjautua sisään lähettääksesi kommentteja!